torstai 20. elokuuta 2015

Karjalan kovin raportti: kolmas päivä

Kolmanteen päivään lähdin siis tasapistein Kuopion Matti Knaapin kanssa, ja lähellä oli myös monta muuta kovaa urheilijaa. Kroppani tuntui varsin hyvältä pohkeita lukuunottamatta, jotka menivät pahasti jumiin perjantain juoksusta. Aamulla kaikkien urheilijoiden oli kokoonnuttava kuulemaan informaatiota yleisistä jutuista ja lajeista. Sunnuntain lajit oli tiedossa jo, mutta niiden tarkempi toteutus ei ollut. Ensimmäinen laji oli Maasotakoulun sponsoroima, joten pieniä arvailuja oli esim. telamiinojen kannosta.

Laji 5: Kantosulkeiset X Maasotakoulu
Sijoitus 18/47

Run 100m
Carry 100m (kaksikerroksinen teltta)
Run 100m
Carry 100m (telamiinalaatikko neljällä telamiinalla)
Run 100m
Carry 100m (3x20kg levypainot)

Oikein tuli arvattua, että telamiinoja ja itseasiassa kokonaista laatikkoa telamiinoineen pääsi kantamaan. Järkytyksenä tuli, että se tulisi sisältämään neljä telamiinaa, sillä muistan että itselle tuotti vaikeuksia kantaa moista vielä kolme vuotta sitten toisen kanssa armeijan leivissä. Teltta vaikutti helpolta kannettavalta ja kolmen levypainon kantamista pääsi sentään harjoittelemaan lämmittelyalueella.Tämä laji jännitti minua ylivoimaisesti eniten. Se vaikutti erittäin epämukavalta, enkä tiennyt yhtään miten tulisin siinä pärjäämään. Onneksi äitini kysyi minulta, onko muuttomiehen hommistani ollut hyötyä tähän lajiin, ja se sai minut tajuamaan, että olen harjoitellut tätä varmasti enemmän kuin kukaan muu. Tiesin että tässä lajissa minun tulisi pärjätä hyvin, jos mielin taistella kultamitallista, sillä päivän toisessa lajissa tiesin olevani takuu varmasti heikoilla.

Lähdin rauhallisesti liikkeelle kohti telttaani. Olin katsonut miten muut kantoivat objekteja ja valinnut siitä itselleni luonnollisimmat tyylit. Nopeasti teltta niskaan ja matkaan. Muut tuntuivat painavan kaukana edellä, ja itselläni ei tuntunut jalat liikkuvan mihinkään painava teltta selässä. Nopeasti takaisin telamiinalaatikon luo, jota odotin pelokkaasti, sillä monet muut miehet sanoivat sen olleen hankalin kannettava. Itselleni se ei kuitenkaan tuottanut ongelmia, ja saavutin paljon muita miehiä telamiinalaatikko sylissäni edetessä. Olen kantanut paljon muuttolaatikoita ja sohvia juuri samalla tyylillä, mitä telamiinalaatikkoa kannoin ja se helpotti varmasti. Laatikon jälkeen lönkötellen takaisin levypainojen luokse, jotka tuntuivat todella hankalilta saada nousemaan maasta. Levypainot tulivat hieman lomittain syliini, ja lähdin hieman epävarmasti liikkeelle kohti maalia. Olin pääsemässä matkalla jo kärjen tuntumaan, mutta noin 30metriä ennen maalia yritin korjata hieman otettani joka tuntui lipeävän hetkellä millä hyvänsä. Tässä kohtaa tapahtui jotain todella outoa ja painot meinasivat pyörähtää kokonaan käsistäni. Siitä olisi seurannut minuutin aikasakko, mutta onneksi sain juuri pelastettua tilanteen ja jatkettua maaliin. Maalissa kuitenkin tapahtui lisää ongelmia, kun minun oli tarkoitus laskea painot maahan, mutta tuomari ei antanutkaan siihen lupaa. Tästä hämmentyneenä kannattelin painoja useamman sekunnin sylissäni kellon kokoajan käydessä. Lopulta laskin painot toiseen kohtaan maalia ja sain kellon pysäytettyä. Tuomari ilmoitti minun olleen laskemassa painoja naapuriradalle, mutta olisi mielestäni voinut vähän nopeammin ja selkeämmin kertoa mitä olin tekemässä väärin, että olisin saanut homman valmiiksi.




Laji 6: Pikasilppuri X Rogue
Sijoitus 14/47

24 GHD sit up with med ball (20lbs)
12 Hang power clean (80kg)
3/2 Legless rope climb

Edellisestä lajista jäi erittäin karvas fiilis. Varsinkin kun huomasin tuloksista, että 3 sekuntia nopeammalla ajalla olisin ollut tuloslistalla 5 sijaa parempi kyseisessä lajissa. Vielä kun tiesin että seuraava laji on minulle haastava, niin meinasi mieli olla todella pahasti maassa. Olin katsomossa, kun naiset aloittivat lajin teon, ja huomasin että se vaikutti melko helpolta jo ensimmäisten erien naisille. En ole ikinä tehnyt GHD vatsoja med ball:n kanssa, mutta jos kaikki muutkin pystyivät tekemään 24 toistoa putkeen, oli minunkin siihen pystyttävä. Sekä naiset että miehet kiipesivät jaloitta köyttä paljon vahvemmin kuin oisin ajatellut. Itselle jaloitta köyden kiipeäminen on todella raskas liike, ja yleensä olen joutunut lepäämään pitkiä aikoja, ennen kuin olen voinut hypätä köyteen kiinni uudestaan. Nyt piti kuitenkin pystyä tekemään 3 toistoa mahdollisimman nopeasti istumaannousujen ja rinnallevetojen riipusta jälkeen.

Lähdin tekemään istumaannousuja omaan tahtiin. Liike oli minulle hieman vieras, mutta yritin pitää pallon kokoajan mahdollisimman lähellä kroppaa. Muut tuntuivat tikkaavan toistoja paljon nopeammin, mutta tiesin ettei liikkeessä tule kuitenkaan kummoisia eroja, jos ei tarvitse taukoja pitää. Aloitin suoraan rinnallevedot kun pääsin GHD penkistä pois ja aikomuksenani oli tehdä toistot 8/4 sarjoissa. Tanko liikkui melko mukavasti, ja olisin varmasti pystynyt tekemään jopa kaikki toistot putkeen, mutta halusin säästellä köyttä varten. Köyteen hyppäsin melko nopeasti, vaikka hieman pelottikin miltä se tuntuu. Eka toisto meni yllättävänkin helposti ja odotin siitä paljon pahempaa. Pystyin tekemään myös kaksi muuta toistoa lyhyellä palautuksella ja köysi ei ollutkaan yhtään niin paha kuin pelkäsin. Toki kovemmat äijät kiipesivät köyttä paljon nopeammin ja lyhyellä palautuksella ja aikaisemmatkin liikkeet olisi voinut tehdä nopeammin, jos olisi tiennyt olevansa köydessä vahva. Tästä lajista jäi kuitenkin todella positiivinen fiilis, sillä hieman jopa ylitin itseni köysikiipeilyssä.



Laji 7: Finaali X Rehband
Sijoitus 1/9

60 Pull Up
60 Axle Bar Deadlift (68kg)
40 T2B
40 Axle Bar Jerk (68kg)
20 C2B
20 Axle Bar OHS (68kg)

Finaali oli taas omia vahvuuksiani. Ainoa heikkous oli toes to bar, mutta sitten taas tiesin pystyväni ottamaan kaulaa jerkeissä muihin. Muut kilpailijat tuntuivat pelkäävään finaalia, mutta itse taas puhkuin intoa, kun ylitin itseni edellisesssä lajissa ja nyt pääsin näyttämään omia vahvuuksiani finaali lajissa. Tähän ei tarvinut enää kummosia lämmittelyjä tehdä, kun edellisestä lajista oli nipin napin tunti vierähtänyt. Taktiikkani toimi juuri niin kuin pitikin. Yritin tehdä mahdollisimman tasaista tahtia leuat, maastavedot ja toes to barit ja vetämään enemmän limitillä loppua kohden. Tulin jerkkeihin noin viidentenä, mutta nopeilla noin 6-8 toiston sarjoilla pääsin ensimmäisenä suorittamaan chest to bar leukoja. Niitä ei onneksi tarvinut tehdä kuin 20, ja nekin sujuivat yllättävän helposti, vaikka olkapäät olivat pahasti puhki. Kun sain chest to barit tehtyä kellossa oli jäljellä tasan 2 minuuttia. Tarkoitukseni oli tehdä 10/5/5 sarjoissa valakyykyt, mutta aika yksinkertaisesti loppui kesken kolme toistoa liian aikaisin. Finaali olisi ollut todella kiva saada suoritettua läpi, ja hieman harmittaakin etten esim. ottanut tankoa niskaan ennen viimeistä 5 toiston sarjaa, jotta olisin voinut jatkaa paljon nopeammin viimeisiin toistoihin.


Kuva: Eino Ansio

Kuva: Eino Ansio






 
Kolmas sija irtosi näistä kisoista ja siihen voi olla varsin tyytyväinen. Kieltämättä aika paljon harmitti se etten voittanut, sillä se olisi voinut ihan hyvin olla mahdollista. Yhden lajin mokaaminen vaikutti paljon, sillä kilpailu kärjessä oli todella tasainen. Pronssiin ei saisi kuitenkaan olla pettynyt, sillä en ollut harjoitellut varsinaisesti näitä kisoja varten, vaan vedin vielä kovia treenejä samalla viikollakin, ja voimistelua ei ole tullut harjoiteltua nyt juuri lainkaan. Tällä viikolla olen käynyt salimme normi tunneilla, sillä en ole käynyt niillä pitkään aikaan, ja siellä on hyvä harjoitella hieman kevyemmällä intensiteetillä ja palautua kisoista. Ensi viikolla valmennan ja treenaankin jo Tikkurilassa ja siellä pystyy panostamaan hommaan ihan erilailla.  





Voitto ja kakkossija menivät Kuopioon Tuomas Lintulalle ja Joel Björkmanille




Paras tsemppari ja huoltaja palkinto menee Maijalle <3







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti